Tänään pyörähti iso pyörä teinikelpin päässä kun pikkupojalle valkeni vaihtotalouden käsite. Arvohan ei ole koskaan ollut kova poika tuomaan minulle tavaroita vaikka olen siihen koittanut kannustaa, mieluummin pitää kaiken itsellään. Niinpä töiden jälkeen syömään ryhtyessäni sain idean jättää eteisen ovi auki. Oven takana on Arvon maastovehkeet jotka sisältävät kassillisen esineruututavaroita. Eipä aikaakaan kun tekemistä vailla oleva tutkimusmatkailija etsiytyi eteiseen ja kaiveli yhden tavaroista suuhunsa. Olipa vielä pienellä pojalla niinkin tylsää että tuli ihan minulle esittelemään huimaa löydöstään. Kiitin hienosta tavarasta suureleisesti ja vaihdoin sen huippupalkkaan jotka olin varannut pöydälle valmiiksi.
Hieman pöllämystyneenä ja intoa täynnä Arvo etsiytyi uudelleen eteiseen ja eikös sieltä taas touhotettu suu täynnä. Kiitin tavarasta jo etukäteen ettei vain innostus menisi järjen ohi ja yksin tavaralla leikkiminen alkaisi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Tavara tuli käteen asti ja siitähän sai jälleen kerran mahtipontisen palkkion.
Tässä vaiheessa lamppu syttyi korvien välissä ihan todella ja hetken päästä tuo Kauheen katraan kovaäänisin kolli retuutti koko esineruutukassin eteeni, reuhtoi kaikki esineet kassista pitkin lattiaa ja tuijotti minua silmät palaen "TÄSSÄ!". Ihan tuosta esityksestä ei vielä palkkaa herunut mutta niinpä vain jokainen esine löysi tiensä käteeni, ilman erillistä pyyntöä! Siis mitä ihmettä on tapahtunut?! Tämän kanssa on tahkottu niin maan kamalasti, mutta näin lähelläkö se ratkaisu taas oli. En se minäkään ole ihan välkyimmästä päästä, olisinhan tuon oven voinut jättää auki jo pari kuukautta sitten. Tosin nyt ei voi sanoa että koirankoulutus olisi vaikeaa, ovi auki vaan, soppalautanen nenän eteen ja koira toimii kuin unelma.
Koulutuksesta puheen ollen, tokoa ei olla tehty oikein koko kesänä. Tänään sitten tehtiin sitäkin, oli niin kivaa että voisi tehdä toisenkin kerran tässä kuussa, heh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti