Sivut

lauantai 18. toukokuuta 2013

Patoamista ja tunnetiloja

Leikkikoulun ja hyvien yöunien jälkeen ajeltiin aamulla Jakokoskelle Riikka Iivanaisen koulutuksen toiseen osioon, tottiksiin. Jokainen sai päättää itse, mihin osa-alueisiin tahtoi apua. Koska Arvo on kokonaiset 5kk vanha, meillä ei vielä kokonaisia liikkeitä ole eikä seuraamisesta voi vielä puhua kolmea askelta enempää. Tämähän tarkoittaa myöskin sitä että meillä ei (vielä) ole koulutuksellisia ongelmia joihin oltaisiin tarvittu erityisapua, joten päätin kysyä apua patoamisen opettamiseen sekä seuraamisen/perusasennon jalostamiseen.

Treenit pidettiin koulun kentällä, jonne tuoksahti maalaismaisesti lehmänpee, muuten kenttä oli mukava ja rauhallinen. Siitäkin huolimatta Arvolla oli pieniä vaikeuksia keskittyä. Ihmettelin tätä suuresti, koska yleensä nappulasta ei juurikaan huomaa vaikka treenattaisi uudella kentällä. Kunnianhimoinen suunnitelmani lähteä tekemään hommia samaan tapaan kuin kotikentillä ei oikein tuottanut tulosta. Riikan neuvoilla saatiin kuitenkin tosi hyviä onnistumisia ja jälleen kerran minulle huomautettiin että minun pitäisi innostaa koiraa enemmän. Miten minä voinkin olla niin flegu välillä! Ei mikään ihme että koira tekee lelun kanssa kunniakierroksia ja käy moikkailemassa treeniryhmän kun minusta ei innostajaksi ole.

Tunnetiloista puhuttiin tosi paljon, jokaisen koiran kohdalla. Juuri tämän takia kannatti koulutukseen tulla, missään aiemmin en ole törmännyt kouluttajaan, joka näin selkeästi kertoo sekä myös demonstroi omilla koirillaan mitä eri tunnetilat tarkoittavat, kuinka hurjan nopeasti niiden täytyy muuttua ja kuinka hyvin itsensä ja omat tunnetilansa on pidettävä kurissa, koska vain siten saa koiran onnistumaan ja oikea tunnetila on avain vietikkääseen tekemiseen ja kestäviin suorituksiin. Myös Riikan selkärankaan asti hiottu kropanhallinta oli hienoa katsottavaa. Riikka tosin on mali-ihminen, joten nopeutta on löydyttäväkin.

Patoamisen harjoittelu avautui minulle ihan uudella tavalla. Arvolle harjoitukset tehtiin kokonaan ruualla, koska lelupalkka ei ole vielä niin hurjan tavoiteltava ja ruualla saadaan tekemiseen tarkkuutta. Juuri tässä harjoituksessa oman tunnetilan nopea säätely on tärkeää. En ole ikinä saanut itse Arvoa saalistamaan ruokaa niin hanakasti ja haluamaan niin kovasti yhtä pientä herkkupalaa kuin Riikka tänään sai. Sain myös hyviä vinkkejä palkkaukseen. Minähän olen tietämättäni aina vain antanut palkan suoraan koiralle, suorastaan tyrkännyt palkan koiran kitaan. Oli kiva huomata että koira syttyy sata kertaa enemmän kun se saa saalistaa palkkansa.

Sain koulutuksesta irti hurjan paljon ja toivon että muistan käyttää kaikki vinkit hyväkseni. Myös Arvo ja muut kurssin koirat tykästyivät Riikkaan, hän on yksi niistä ihmisistä joka saa innostettua koiran kuin koiran tekemään hommia kanssaan. Suosittelen kovasti Iivanaisen Riikan koulutuksia, menkää ihmiset vaikka kuunteluoppilaaksi, siitä saa hurjasti ideoita ja ahaa-elämyksiä jos koiran päänsisäinen elämä vähääkään kiinnostaa.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Kiireinen Arvo

Arvolla on ollut tällä viikolla huisketta ja hulinaa ihan liiaksi asti. Keväällä ilmoitin meidät kaikkeen mahdolliseen koska koulutuksiin on kova tunku ja ajattelin ettei mahduta kaikkiin. Noh, mahduttiinpa kuitenkin.

Aksa luistaa, siitä ei voi kun tykätä. Huomaan että mitä enemmän tutustun Arvoon ja sen luonteeseen, sen paremmin me pelataan agilityharjoituksissa yhteen ja nykyään ihan odotan hallille pääsyä. Toki iso tekijä tässäkin on ohjaajamme Katja, syy miksi loikkasin toiseen yhdistykseen agilitya aloittelemaan. Katja tuntee kelpiet ja niiden vinksaukset ja Arvon kasvattajana osaa sekä uskaltaa sanoa mikä mättää ja mitä tehdään paremmin. On se vaan niin pätevä täti meitä opettamaan.

Tiistaina agilityssa harjoiteltiin ensimmäisessä setissä takaakiertoja lelupalkalla. Toimi meillä yllättävän hyvin ja oli kivaa. Kotiläksynä tästä harjoituksesta täytyy opetella heittämään lelu nopeammin, ei ole hyötyä viskoa lelua sinne missä koiran pitäisi olla, jos koira on jo sekunti sitten kääntynyt tulemaan minua kohti. Toinen kotiläksy on se ikuinen kuollut lelu, ei vaan vielä olla sytytty siihen. Nyt Arvolla alkaa olla siihen jo opittu ketju: lelu kuolee, Arvo ryysää sen luo ja alkaa tuijottamaan lelua. Samalla se kyylää sivusilmällä minun kättä joka lähestyy lelua "iiiiik, sieltä se käsi tulee, jännittävää!" ja heti kun käsi koskee lelua, tekee koira saalistymäyksen tassuillaan. Huoh. Aletaan siis harjoitukset alusta ja nyt täytyy olla tarkkana etten auta sitä yhtään, itse saa hoksata.

Toinen setti sisälsi puomin kokonaisena ja takaperin ketjutettuna sekä totuttelua keinun ääneen ja liikkeeseen. Puomi oli Arvosta supersiisti, sai vaan kaahata täysillä alusta loppuun. Tykkään tuosta asenteesta ettei mietitä turhia vaan annetaan mennä täysillä. Täytyy vaan olla tarkkana ettei loukkaantumisriski kasva. Puomin jälkeen mentiin keinun viereen syömään herkkuja samalla kun Katja paukutti keinua, ensin pehmusteen kanssa, lopuksi ilman pehmustetta. Ei vaikutusta, herkut maistui eikä kertaakaan tainnut edes vilkaista koko keinua, hieno poika. Viimeisenä silauksena asetettiin koira seisomaan keinun kontaktille, minä pidin valjaista kiinni ja syötin herkkuja samalla kun Katja heijasi keinua ylös-alas. Hyvin haki tasapainoa eikä käynyt istumaan ja jälleen kerran herkut maistui, on se epeli.

Keskiviikkona oli maastopäivä. Kunnianhimoinen ryhmänvetäjämme oli suunnitellut meille kaikki osa-alueet samalle illalle, siis tottis, esineruutu ja jälki. Ensin tottis, otin vähän fiilistä ja aloin (yritin) rakentaa viettiä tekemiseen ja sain hyvät vinkit patoamisen opettamiseen. Tosin ensimmäisellä kokeilulla en huomaa Arvossa mitään patoamisen merkkejä, ihan niinkuin se vuotaisi kaiken korvista pihalle ollakseen maltillinen ja kiltti koira. Harjoitellaan lisää.

Seuraavaksi maastoon ja esineruutuun. Siellä se tapahtui taas. Se täysi stoppi ja apatia koirassa. Välittömästi kun vein sen tieltä metsän puolelle, siis ruutuun, koira lopetti kaiken toiminnan, ei syönyt, ei leikkinyt, ei edes katsonut esinettä. Nyt voin sanoa että kaikkemme yritettiin, kahteen kertaan. Juttelin tästä kasvattajan sekä parin pk-harrastajan kanssa ja kaikki ovat samaa mieltä, siellä on sattunut jotain aiemmin. Mutta mitä?! Ensimmäinen esineruutu oli hieno ja hyvä ja koira oli hyvällä fiiliksellä ja toimi, sitten tuli nämä. En ymmärrä. En näe enää mitään järkeä viedä koiraa esineruutuun ennen kuin se osaa siellä jotain. Siispä rakennan sille kaikki osa-alueet kotona kuntoon ja siirrän ne sitten metsään. Voi olla ettei sinne metsään päästä tänä kesänä enää ollenkaan mutta olkoon sitten niin, mikäs kiire meillä on.

Jälki sen sijaan Arvolla meni hienosti, kuten aina. Jäljestäminen, nimenomaan tarkka ja rauhallinen jäljestäminen, tulee sille niin luonnostaan että työskentelyä on mukava seurata sieltä peräosastolta. Tämäkin tukee väitettä, että juurikin esineruudussa on sattunut jotain, koska samassa metsässä samalla tunnilla koira pystyy suorittamaan jäljen innoissaan ja on täysin toimintakykyinen. Ajetaan siis pelkästään jälkeä ja jätetään esineruudut hetkeksi muille.

Torstain tokoilut onkin meillä oikein taltioituna! Sisu-siskon perheessä on todettu nenäpunkkiepäily, joten Heidi tuli tokoille kuunteluoppilaaksi ja pikkupiruna salakavalasti kuvasi meidän harjoitukset. Hyvä että kuvasi koska mehän vedetään aika hyvin! Video löytyy täältä. Tokohan on Arvon leipälaji, ihan siksi että se on ainoa lajeistamme jota minä osaan viedä eteenpäin itsenäisesti. Tokokouluun pikkuArvo meneekin tukka kammattuna, rusetti kaulassa ja reppu suorassa kuten kunnon ekaluokkalaisen kuuluu. Se veisi opelle omenankin jos vain antaisin varastaa sellaisen pöydältä. Ehkä pitäisi joskus höllätä sen verran, kyllä Susanna olisi omenansa ansainnut, niin hyvin meitä luotsataan.

Tänään perjantaina päästiin Iivanaisen Riikan leikkikouluun ja olipa kivaa! Lyhyessä teoriaosuudessa käytiin läpi erilaisia leikkivariaatioita ja Riikka kertoi omista tekniikoistaan ja koiristaan. Sitten yksi kerrallaan leikkimään. Koulutus järjestettiin urheilukentällä jossa pelasi kolme eri joukkoa jalkapalloa hyvinkin lähellä meitä. Aivan kentän vierestä kulki myös frisbeegolfrata, josta saimme muutaman harhaheiton jalkojemme juureen. Häiriötä siis riitti enemmän kuin tarpeeksi. Silti kaikki koirat toimivat loistavasti eikä kukaan haikaillut suuhunsa lentävää frisbeetä tai jalkapalloa saatikka lukuisia pelaajia. Arvo leikkii hienosti ja me leikitään jo aika kivasti yhdessä. Ainoat kompastuskivet onkin jo nämä tunnetut, lelun kanssa lällättäminen ja kuolleen lelun mielenkiinnottomuus. Saatiin kivoja vinkkejä meidän leikkimiseen ja heittäydyin täysin rinnoin mukaan ja makasin hiekkakentällä selälläni hihkuen siinä toivossa että koira tuo lelun minulle. Toi se melkein, se riittäköön tältä erää.

Huomenna jatketaan Iivanaisen Riikan opissa heti aamusta tottiksen merkeissä, ai että tulee kivaa vaikka vesisadetta onkin luvassa.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Maakuntamatkailua

Tänään oli huisin hauska ja odotettu iltapäivä kun ajelimme Heidin ja Sisun kanssa Outokumpuun koirakahvila Kuppi & Tassuun vierailemaan. Ensin ryysättiin karmit kaulassa kahvion kellarikerroksessa olevaan eläintarvikeliike Kippurahäntään. Siellä Arvo valitsi itselleen mojovan siansaparon ostettavaksi heti kun silmä vältti. Lisäksi ostettiin iso rasiallinen kuivattuja kuoreita, ne kun maistuivat pentujen mielestä ihanilta kaupan pitäjän niitä tarjoillessa.

Päivä oli niin lämmin että päätettin juoda limut ja syödä maukkaat vuohenjuusto-pinaattipiirakat ulkona terassilla. Ja koska kyseessä tosiaan on koirakahvio, oli karvaisille ystäville vitriini pullollaan erilaisia omia leivoksia. Niistä valittiin pennuille tassumuffinssit nautittavaksi. Hyvin tekivät kauppansa ja jälkiruuaksi saivat nauttia vielä juuri ostetut siansaparotkin.

Terassilta matka jatkui Vanhalle kaivokselle, harmi etten tajunnut sieltä ottaa kuvia. Käveltiin riippusiltaa ja katseltiin rakennuksia. Pennut saivat myös pitää iltapäiväpainit kaivoksen takana. Kotimatka oli unelias ja veikkaan että kelpopoikaa ei tarvitse erikseen lenkille enää viedä.

Lämpimän päivän nautinnot, vuohenjuusto-pinaattipiirakka ja limu

Kieli poskella maltetaan odottaa

Ihana tuoksu tulvii kirsun onkaloihin

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Nenähommia ja kalenterin tyhjennystä

Helatorstaina sain ylläripuhelun ja sen seurauksena paikan Arvolle kahdeksi päiväksi peltojälkiryhmään. Ryhmästä oli sen verran porukkaa poissa että mahduttiin vierailemaan ja vaikka treeneihin tulikin äkkilähtö ja satoi kaatamalla vettä, otin paikan enemmän kuin mielelläni vastaan. Peltojälki on juurikin se, mitä me tällä hetkellä tarvitaan.

Torstaina poljin Arvolle noin 20m jäljen, herkkuja tosi tiheään ja kissanruoka-ateria lopussa. Täytyypä olla tyytyväinen pikku-ukon nokkaan ja keskittymiseen. Arvo aloitti jäljestyksen jo ennakkoon, ajoi siis minun jäljen aloitukseen kävelemän reitin. Siitä suoraan nokkaa nostamatta paalulle ja matkaan. Viereisellä pellolla asustaa noin kymmenen äänekästä joutsenta, mutta ne ei Arvoa kiinnostaneet, kerran niitä vilkaisi ja jatkoi jäljen ajoa. Vinkiksi sain olla hengittämättä koiran niskaan ja antaa sille työrauha, sekä loppupalkka jätetään kokonaan pois rynnimisen ehkäisemiseksi. Eihän se vielä rynni, mutta näin se ei sitä ala koskaan myöskään tehdä. Myös askelta voidaan  lähteä pidentämään. Näillä eväillä seuraavaan iltaan.

Perjantain jälki oli hyvin samanlainen kuin torstain, lyhyt ja paljon herkkuja, tosin askel oli pidempi. Höpöttelin koiralle liikaa ja annoin sille vähän liikaakin tilaa. Liika siima johti siihen että Arvo lähti harhailemaan turhan kauas kun eksyi jäljeltä. Kokonaisuutena perjantain suoritus oli paljon rauhattomampi vaikkakin työosiot koira teki edelleen rauhassa ja hyvin. Silloin kun Arvo on jäljen päällä, se todellakin on keskittynyt ja tekee rauhallista jälkeä mutta heti jos se harhaantuu tuulen mukana jäljen päältä, alkaa sähellys. Kokemusta lisää ja paljon jälkiä alle niin tämäkin korjaantuu.

Lauantaina tein aikaisin aamulla vielä yhden jäljen jossa myös huomasi etten valmistellut koiraa sille kovinkaan hyvin. Päästin koiran paahtamaan paalun ohi höyryjunan lailla ja sehän pyyhkäisi heti jäljen yli. Otettiin kokonaan uusi lähtö ja onnistui paremmin. Täytyy siis muistaa että jäljelle ei ole mitään kiirettä, täytyy säätää koiran mielentila ensin rauhassa oikeaksi. Arvo saikin lepäillä koko lauantain kun itse olin talkoilemassa yhdistyksen tokokokeissa jossa alokasluokan taso oli aivan jäätävä. Paikkamakuussa yksikään koira ei noussut edes istumaan. Todella toivon että tämä olisi tuleva suuntaus tokon alokasluokassa. Tällä hetkellähän on enemmän kuin tavallista että sieltä koira tai kaks irtoaa paikaltaan ja pahimmassa tapauksessa pilaa muiden suorituksen. Mielestäni kokeeseen mennään hakemaan sitä ykköstulosta, ei "kokeilemaan" että josko sieltä joku tulos irtoaisi, mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni. Tosin lähivuosina tulevat sääntömuutokset saattavat viedä tätäkin lajia äkkiä huonompaan suuntaan, nähtäväksi jää.

Nykyään jokaisella yhdistyksellä on jonkunlainen velvoite osallistua yhdistyksen toimintaan vastineeksi treenipaikasta. Toisilla velvoite on lähes nimellinen, toisilla taas todella vaativa ja aikaa vievä. Kolmeen yhdistykseen kuuluvana, joudun nyt todella miettimään mihin tänä kesänä aikani laitan. Arvon kalenterissa on useampia kursseja ja ohjattuja treenejä meille kertyy 3-4/vko. Viikonloput meneekin sitten joko talkoissa tai viikonloppukoulutuksissa, joita meillä myös löytyy kalenterista pari. Arvon vapaapäivät on aika kortilla, siis sellaiset vapaapäivät jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Näitä pitäisi pyrkiä lisäämään ja ainoa keino siihen on luopua jostain. Lisäksi noiden ohjattujen treenien paljouden vuoksi meidän kotitreenit ovat aivan olemattomia. Ei vaan ole aikaa jos meinaa koiralle niitä vapaapäiviäkin antaa. Homman vaikeutta lisää se, että lajeja meillä on kolme ja minulla alkaa olla hankaluuksia muistaa mitä piti treenata ja kehittää ja milloin. Tähän täytyisi tehdä kunnon suunnitelma ja laittaa kalenteri uusiksi, koiran taitotaso ei vaan etene pelkillä ohjatuilla treeneillä, kotonakin on tehtävä edes jotain. Siispä mietintämyssy päähän ja suttuinen kalenteri kouraan.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Huippuuhienoomahtavaa aksaa!

Kävin itseni kanssa asennekeskustelun tässä äskettäin ja sen seurauksena agility kulkee, jihii! En turhautunut kertaakaan, en kiirehtinyt, enkä pelännyt epäonnistumista. Ja koirahan kulki kuin ajatus. Aiheena meillä oli tällä kertaa takaaleikkaukset, irtoaminen ja kontakteihin haettiin ensimmäiset kosketukset.

Illan jännittävin hetki oli kun kouluttajamme Katja, joka on siis Arvon kasvattaja, antoi Arvon Hinku-äidin meidän kurssilaisräpelöiden käsiin, että saamme jokainen kertaalleen kokeilla tuon alla olevan kuvion osaavalla koiralla. Voin kertoa ettei oo mikään lähteny niin kovaa lapasesta kuin äiti-koira. Eihän tällainen aloittelija ehtinyt kissaa sanoa kun olin ohjannut koiran tupeloinnillani sekunnissa ties minne. Hirmu hyvä kokemus, nytpä tiedän mitkä paukut minulla on kotona kasvamassa. Olenhan minä nähnyt Hinkun ennenkin aksaamassa, mutta Katjan osaavissa käsissä näiden kahden liitely sujuu kuin tanssi ja Katja saa kaiken näyttämään todella helpolta. 


Ensimmäinen treenisetti aloitettiin harjoittelemalla suoraan juoksua palleroilla 2-3. Kun se sujui, yhdistettiin siihen putki, siis 1-3. Nämä valmiilla namipalkalla. Sitten kun sekin meni kuin vettä vain, liitettiin viimeinenkin hyppy joukkoon siirtämällä namikippoa hieman kolmoshypyn siivekkeen taakse ja siitä vielä lelupalkalle neloshypyn kautta. Näin saatiin istutettua takaaleikkauksen taimi pikkupojan päähän. Luonnollisestikin tehtiin sama juttu myös toiseen suuntaan (tummat pallerot). Arvo oli ihan hirveen pätevä! Uskaliaasti päätin palkata pennun lelulla tuon nelos esteen jälkeen vaikka Arvon puruote on edelleen tosi huono hampaiden vaihtumisen jälkeen. Saatiin kuitenkin ihan kivaa peliä aikaan, vaikkakin minä joudun vielä huhkimaan hiki päässä että saan koiran raivolla leikkimään. Lisää reeniä siis tähänkin.

Toisessa setissä lähdettiin hakemaan kontaktille ajatusta. Päätin lähteä liikkeelle kosketusalustan kanssa, koska se on meillä aika vahva. Arvo tarjosikin kosketusalustaa niin hyvin, että laitettiin se suoraan harjoittelemaan pöytää vasten laitettua puomin alastuloa ja se oli ihan jäätävän hyvä! Jätetään tämäkin pariksi viikoksi muhimaan takaraivoon ja kaivellaan se sieltä sitten uuteen testiin.

Tämän illan tottistreeneissä haettiin taas fiilistä ja kokeiltiin hyppyä. Tottisleikissä samat huomiot kuin muuallakin, vahvistetaan vahvistetaan. Nyt otan oikeasti kotiläksyt ulos aksarepusta ja alan tekemään haltuunottoja ja kuolleeseen leluun tarttumista. Olen harjoitellut niitä hävettävän vähän ottaen huomioon että Arvo ei lähtökohtaisesti ole vahva leikkijä. Tai sitten omistaja ei ole lähtökohtaisesti vahva leikkijä. Harjoitusta kuitenkin kaivataan.

Loppuun kuvia menninkäisten metsäretkestä jossa oli mukana sisko Sisu, pikkinen spanieli Aikku ja aina ihana Iita koikkeri omistajineen. Meno ryteikössä oli sen verran villiä että Arvon korvanlehti koki kovia ja nykyään sitä komistaa katu-uskottava lovi, josta kaikki muut pikkupojat olisivat kateellisia. Repeämä on niin pieni, ettei se varmastikaan näy enää aikuisena, eikä se menoa haittaa muutenkaan. Rapatessa roiskuu!



Sisu ja täpärä puun väistö
Iita porhaltaa kelposeuraan

Sisaruspyllyt
Kauhukaksoset nauraa Iitan hännälle

Tytöt Sisu, Aikku ja Iita katselee veden pintaa


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Jälkihommia

Arvon sarja "elämäni ensimmäinen" sai jatkoa kun eilen aamulla käytiin polkemassa ensimmäinen makkarajälki nurmikolle. Jäljellä ei ollut kylläkään makkaraa vaan Natural Menua, niihin kun ei muurahaiset tartu. Lisäksi jäljen päässä odotti aamuruoka. Jälki oli lyhyt, muutaman kymmenen metriä ja ruokaa tosi tiheään. Suoritus oli taattua Arvo-laatua. Arvohan on hyvin suorasukainen jätkä, sille pitää tällaiset hienoudet vääntää aluksi rautalangasta. Ensimmäisillä metreillä koira söi herkun, nosti pään ylös ja alkoi katsella maisemia. Piti useampaan otteeseen näyttää jälki uudelleen että pentu tajusi niitä herkkuja löytyvän vaikka kuin paljon lisää kunhan viitsii laittaa töppöstä toisen eteen. Itse jäljestys oli todella rauhallista. Toki muutamia herkkuja loikattiin yli mutta silti meno oli suhteellisen tarkkaa.

Kotiläksyksi saatiin jäljen tekoa muutaman päivän kuureissa, kolmena päivänä peräkkäin jälki, sitten kaksi päivää taukoa. Tämä ihan siitä syystä että Arvo on helposti passivoituva koira ja tosiaan uusien asioiden harjoittelu sen kanssa ei aina tule itsestään, vaan sitä on autettava alkuun.

Tänä aamuna vuorossa oli siis jälki nro 2. Heti parempi. Näytin jäljen alun ja penneli läksi kyselemättä etenemään. Kerran harhautui jäljeltä, jolloin stoppasin ja näytin jäljen uudelleen. Jatkossa aion kokeilla passivoitua itse jos koira harhautuu jäljeltä. Tosin Arvon tapauksessa seurauksena voi olla pitkääkin pidempi tuumailu ja lopuksi se istuu alas tuumailemaan lisää. Tällaista on siis sen passivoituminen tilanteissa. Ja tämähän ei ole opittua käytöstä vaan ihan koiran perusluonteessa, se on ollut samanlainen aina. Toki yritän opettamalla saada koiraa aktiivisemmaksi. Uskon että se onnistuu iän ja kokemuksen myötä, mutta tiedostan ettei Arvosta koskaan tule koiraa joka aktiivisesti tarjoaa vaihtoehtoja. Aluksi tämä ominaisuus turhautti minua älyttömän paljon, olihan edellinen koirani todella aktiivinen tarjoaja ja huikea ongelman ratkaisija joka tilanteessa. Nyt suhtaudun asiaan jo huumorilla ja teen uusien asioiden opettelusta Arvon tasoista, enkä yritäkään aloittaa Lunan asettamalta riman korkeudelta.

Huomenaamuna jälki nro 3 ajetaankin jo ennen kukon laulua, koska arki koittaa ja töihinkin on mentävä heti aamusta. Onneksi suotuisa maasto löytyy vain parin minuutin kävelymatkan päästä. Mitäpä sitä ei harrastuksen eteen tekisi.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Työehtosopimus uusiksi

Tällä viikolla on reenattu aika paljon ja tänään sain Arvolta muistutuksen, että hän ei ole saanut pitää kaikkia lakisääteisiä lomapäiviään. Näin ollen lyhyiden ja yksipuolisten yt-neuvotteluiden jälkeen, hän aloitti istumalakon esineruudussa. Luonnollisesti myös illalle suunnitellut tottikset kuuluvat lakon piiriin ja niitä ei edes lähdetty yrittämään.

Palataan kuitenkin hetkeksi torstaihin, joka oli tokopäivä. Jälleen kerran mahtitokot. Minä niin tykkään tuosta meidän kurssin vetäjästä. Ensimmäisessä setissä oltiin kaikki kerralla hallissa häiriön lisäämiseksi. Tehtävänä harjoitella stoppeja ja hyppyä. Stopit on Arvolla hirmu hienosti alulla, päästään jo useamman metrin välimatkoihin. Jatkossa vaan lisää välimatkaa ja ollaan tarkkana ettei vauhti hidastu. Stoppien jälkeen hyppelemään. Kyllä vain sain pistää hippulat vinkumaan että ehdin palkkaamaan koiran esteen taakse. Arvo-salama on niin nopea käänteissään että täytyy ihan juoksuksi laittaa tokossakin. Hienosti saatiin kuitenkin hyppy alulle. Koira hyppää mielellään, kertaakaan sillä ei käynyt mielessä kiertää estettä. Nyt vain nopeutta palkkaukseen niin pikku-ukko saa malttia sinne esteen taakse jäämiseen.

Toisen setin aiheena oli ruutu. Tällä kertaa yksi koira kerrallaan hallissa. Arvo oli hauska. Mennä lätysteli hirmuista kyytiä ruutuun ja koska olin liian hidas naksuni kanssa, lätysteli pentukoira ruudusta yli naksautuksen toivossa. Se olisi varmaan jatkanut iloista matkaansa monta metriä ruudun jälkeenkin ellen olisi kutsunut sitä takaisin. Tällaisia toistoja tehtiin muutama, kunnes sain itseäni niskasta kiinni ja keskityin naksutteluun ja palkkaamiseen enemmän kuin nauramaan koirani hauskuudelle. Jep, ruutu tuli kuitenkin esiteltyä Arvolle ja tiedän että seuraavalla kerralla kun sitä treenataan, se onnistuu. Loppuun otettiin vielä kaikki koirat halliin riviin luoksepäästävyyden harjoitteluun. Syötin Arvolle herkkuja liukuhihnalta että pikkupylly malttoi pysyä maassa ihanan Susannan tarkastaessa hampaat. Tokojen jälkeen Arvo pääsi telmimään Sisu-siskon kanssa, aina yhtä hauskaa. Arvo jätti siskon turkkiin viimeisen kulmahampaansa, jokohan ne olisi kaikki vaihtuneet.

Tänään sitten matkattiin Pärnälle maastoon, tavoitteena se esineruutu ja tottikset. Ajattelin että vaikeutetaan hieman Arvon harjoitusta, se kun jo selvästikin tajuaa mistä esineruudussa on kyse. Harjoituksena pienempi ja huomaamattomampi esine sekä odotetaan että esineen heittäjä ehtii alueelta pois. Arvo tuli normaalilla nelivedolla alueelle ja katsoi tarkkaavaisesti kun esine heitettiin. Heti sen jälkeen koiran mielenkiinto lässähti kuin lehmän häntä. Yritin leikittää sitä esineellä ja lelulla, ei mitään vaikutusta, ei lähtenyt edes leikkiin. Ei ollut vaihtoehtoja, nappasin koiran kainaloon ja vein autoon. Kun kaikki muut koirat olivat tehneet kierroksen, otettiin Arvo uudelleen alueelle, koska tässä vaiheessa ajateltiin että kyse oli maastossa olleista hajuista, jotka useampi koira rekisteröi tai esineestä. Esine vaihdettiin sellaiseen jonka Arvo on tuonut edellisessä treenissä ja paikka vaihdettiin syvemmälle alueelle. Tein pari todella helppoa esineen heittoa ja leikitin sitä palautuksesta, mutta koira tuntui tosi vetelältä. Muuta syytä en tähän keksi kuin väsymys tai sitten se on sairastumassa.

Pitäisi muistaa näillä treenimäärillä että kyseessä on 5kk pentu ja vaikka sillä tuntuukin olevan rajaton energiavarasto, sen aivot eivät jaksa samaa tahtia. Kun tultiin kotiin, eläin oli täysin oma itsensä. Tuossa se on tunnin verran retuuttanut leluja ja syönyt luuta. Luulen siis että sen aivot vaan väsähtivät tämän viikon uusien asioiden tulvasta.

Lupasin että Arvo saa uuteen soppariinsa paremmat lomaedut. Huomenna aamulla meillä on kuitenkin vielä yksi meno ennen totaalinollausta. Kukonlaulun aikaan mennään polkaisemaan Arvolle ja porokoirapentu Närrille elämänsä ensimmäiset jäljet nurmikolle. Ei haittaa vaikkei Arvo jaksaisikaan keskittyä, jäljet tulevat olemaan todella lyhyitä ja palkkaus jäljen päässä mahtipontinen. Ai että en malttaisi odottaa...

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Minähän tykkään tottiksesta!

Tänään oli hyvä treenipäivä. Treenattiin oikein kahteen otteeseen ja kaikkea mahdollista. Vähän jännitti että miten pikkukoiran pää kestää mutta hyvinhän se kesti kun keskityttiin perusasioihin eikä lähdetty rönsyilemään, paljoa.

Aamupäivällä mentiin hallille tekemään aksaa. Pikkukoira rallasi putkea minkä ehti ja minä heitin väliin aina jonkun tehtävän, kun ehdin. Tehtiin irtoamista, ei mitään ongelmaa. Ja minä tein persjätön, monesti ja ehkä oikein! Ehkä tämä sittenkin on myös minun laji. Parin epäonnistuneen treenikerran jälkeen mieleen on hiipinyt epäilys, että jospa tämä ei ole minua varten, mutta nyt näyttää taas valoisalta. Olen vaan niin tavattoman kärsimätön, tiedän.

Iltatreeninä lähdettiin maastoon jälkiporukan kanssa ja tehtiin esineruutu. Ja arvatkaapas mitä, Arvo palautti esineen minulle! Kahdesti! Tehtiin siis kaksi pistoa, molemmilta palautus ja koira äkkiä autoon. Minoon niin onnellinen! Vaan on tätä kuulkaas ihan jonkun kerran tahkottukin ruokakupin äärellä, joten ei tämä ihan sattumaa ole.

Esineruudun jälkeen vielä tottikset. Minä halusin tehdä tänään pelkkää fiilistä ja onnistuinkin. Vielä jäi itselle petrattavaa, pakko opetella olemaan aktiivisempi että saan Arvon palauttamaan lelun, muuten ei hirveästi huomautettavaa. Arvolla oli hieno kontakti, se haki minua koko ajan ja tämähän olikin pyrkimys, huippua. Loppuun eteenmeno, sekin hyvä. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen ja Susannan tokoihin!