Sivut

lauantai 26. tammikuuta 2013

Tämä on jo koti

Pentu on nyt selvästi kotiutunut. Alun vieraskoreus on enää muisto vain kun tuo pieni termiitti ohentaa ukkoparan partaa. Kasvattaja sanoi että Arvolla oli pentukatraan kovin puruvoima ja se puree koko suulla. Pitää paikkansa. Sitä on kiva leikittää juuri tuon takia, se ei epäröi ottaa kunnon otetta ja pitää sitä. Tosin vielä puolet ajasta saalistajan katse ohjautuu suoraan minun käteen, täytyy siis olla nopea ja saada lelu käden ja naskaleiden väliin. Ompelin Arvolle pehmopatukan joka on juuri pennun suuhun sopiva, pentu kun tykkää purra enemmän pehmoja kuin noita naruleluja. Pehmopatukka onkin ollut kovassa suosiossa.

Ompelin Arvolle myös nutun. Se talvimantteli josta kertoilin aiemmin, osoittautui pikkukelpolle niin isoksi että koko koira tuli kaula-aukosta läpi. Siispä tein ensimmäisen raakavedoksen ihan yksinkertaisesta fleecestä. Viikonlopun aikana ajattelin ommella vuorellisen version samasta kankaasta. Seuraavasta takista täytyy myöskin tehdä pari senttiä suurempi, tuo juuri ompelemani on Arvolle nyt sopiva, siis pieni jo ensi viikolla. Kiitos Hanna-Mari kaavoista! Alla siis ensimmäinen taidonnäyte:



Vieraat ihmiset on meille edelleen tosi jänniä, niitä tavataan sekä meillä kotona, että käydään vieraisilla hiljakseen, josko se siitä. Vieraisiin koiriin Arvo taas suhtautuu paljon rohkeammin ja leikkii mielellään koiran kun koiran kanssa. Ollaan alettu (yritetty alkaa) opiskella pikkuhiljaa mm. naksuun ehdollistumista, yksinoloa pienissä erissä, istumista ja maahanmenoa. Luoksetuloja olen tehnyt tosi laiskasti, tiedän että niitä pitäisi tehdä sisätiloissa enemmän, sehän on koiran henkivakuutus läpi elämän. Nimensä opittuaan Arvo on tullut aina luokse hirmuista laukkaa kun vain kutsun sitä, ulkona ja sisällä. Tämä on aiheuttanut päähäni valheellisen turvallisuuden tunteen siitä että kyllä se tulee, aina. Niinhän tuskin todellisuudessa on...Siispä skarppaamme silläkin saralla. Myös hihnakävelyä on pakko opetella. Arvo menee edelleen joka paikkaan täysillä, joten juoksemalla sen perässä ei pysy ja koska tässä ympärillä on autoteitä enemmän kuin kylliksi, on hihna ainoa vaihtoehto pitää pentu hengissä. Se ei oikein vielä hoksaa että hihnakävely olisi jatkuvaa liikkumista jos tosiaan kävelisi edes silloin tällöin eikä rynnisi juoksemalla, mutta eiköhän me sekin opita.

Loppuun vielä kuva siivouspäivästä. Arvon mielestä imurointi on pienen koiran kaltoin kohtelua kun kaikki sen lelut on nostettu pois ja punkat täytetty sinne kuulumattomilla esineillä.


maanantai 21. tammikuuta 2013

Pentutreffit

Tänään päästiin kasvattajan luo sisarustreffeille. Kasvattajan luona on vielä yksi narttupentu odottamassa uuteen kotiin muuttoa ja yksi Arvon sisko jäikin asumaan ihan parin kilometrin päähän meistä, joten sieltä saatiin lisää leikkienergiaa. Kyllä riitti kolmessa kelpiepennussa ääntä ja vauhtia, voi hyvänen aika! Nämä kaksi Joensuuhun jäänyttä sankaria Arvo ja Sisu ovat kasvattajan mukaan ne äänekkäimmät pennut ja sen kyllä huomasi, nehän suorastaan karjuivat toisilleen! Silleen hyvällä tavalla tietenkin. Minun huono kamerani taisi kuolla, joten kuvamatskua ei tapaamisesta ole, harmi!

Pentu on ollut ihan rättiväsynyt monen tunnin hurjien leikkien jälkeen, joten tänään onkin ollut hyvä päivä harjoitella yksin olemista. Harjoittelu aloitettiin niin että olen pariin otteeseen ohjannut pennun herkun avulla portin taakse ja jättänyt sinne. Se siis näkee minut koko ajan kun touhuan kotihommia mutta en ota pentuun mitään kontaktia. Ensimmäisellä kerralla heti herkun syötyään Arvo hyökkäsi hampaat ojossa metalliporttia puremaan ja huutohan siitä syntyi kun portti ei antanutkaan periksi. Huutoa kesti onneksi vain muutaman minuutin verran. Heti kun pentu oli hiljaa pari sekuntia, päästin sen pois. Parin tunnin päästä toinen kokeilu ja tällä kertaa menikin jo huomattavasti paremmin, pentu nukahti portin taakse pienen vinkumisen päätteeksi! Avasin portin mutta Arvopa nukkuu edelleen samoilla sijoillaan.

Muutaman päivän tutkiskelun perusteella huomaan että Arvo on terävä, itsenäinen ja aika hyvähermoinen kaveri. Se menee juoksemalla joka paikkaan ja jos tilanne osoittautuukin liian jännäksi, pentu ottaa ritolat ja juoksee samaa vauhtia takaisin sinne mistä tulikin. Se ei siis osaa vielä arvioida tilanteita eikä jää ottamaan selvää olisiko tilanne sittenkin vaaraton. Tähän meidän on kiinnitettävä ihan eniten huomiota, siis hurjan paljon sosiaalista kanssakäymistä ja paljon erilaisia paikkoja ja tilanteita. Äänen käyttö tuli minulle myös yllätyksenä, kaikenlaisia vingahduksia, ininöitä ja haukahduksiakin on kuultu. Se vaan tykkää tehdä asioita äänitehostein. Uskon että tämä on väistyvä piirre, en ole kiinnittänyt ääntelyyn mitään huomiota.

Kaikki pentumuistot Lunasta ovat tulleet tulvimalla mieleen ja kyllä se vaan oli täysin erilainen pentu kuin Arvo. Olin tosi väärässä kun oletin näiden kahden olevan hyvin samanlaiset. Kaikki kasvatusmetodit joita Lunan kanssa käytin ja joihin Arvon kanssa varauduin, voin heittää suoraan romukoppaan ja opetella koko homman alusta uudelleen. Toisaalta, sehän koirissa viehättääkin, kaikki ne on erilaisia, omia persooniaan. Kaikesta päätellen Arvon kanssa pääsen paljon helpommalla kuin Lunan kanssa aikoinaan, jos vain onnistun tuossa sosiaalistamisessa hyvin. Sitä jatketaankin huomenna aksatreenejä seuraamalla, kivaa!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Hän on saapunut!

Tässä esittäytyy Arvo:



Ruoka on järisyttävän tärkeä asia ja luihin pentu mieltyi välittömästi. Alkoi lähes heti tultuaan kaluta Lunan vanhaa ydinluun jämää, joten päätin kokeilla mitä pentu tuumaa jäisestä poron kylkiluusta. Tuumasi että se on suurin aarre koko maailmassa ja päättäväisesti järsi sitä ja sai kuin saikin siitä jopa pieniä paloja irti. Huijasin pienen koiran huomion toisaalle maksaherkulla ja otin luun jemmaan ettei menisi maha sekaisin, meininki näytti siltä että Arvo olisi hotkaissut koko kylkiluun kerralla.

Pihalla en pennusta tuon parempaa kuvaa saanut, vauhtia on ihan liikaa huonolle kameralleni. Lumihanki aiheuttaa joka kerta valtavan hepulin ja siellä vedetään armotonta rallia.

Melko pelottomasti tuo pieni rasavilli tätä maailmaa tutkii, kerran onnistui jo tekemään mahalätskyn lattialle sängystä kun en ollut tarpeeksi nopea. Tässä siis harjoittelemista meille molemmille.

Ensi viikolle on luvattu sen verran hurjia pakkasia että olen sopinut Arvolle jo yhdet koiratreffit ja luultavasti vierailemme mahdollisuuksien mukaan parin ystäväni luona. Arvo pääsee myös tutustumaan lämpimään treenihalliin. Nämä kaikki siis sitten kun olemme hieman kotiutuneet ja tutustuneet toisiimme.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Paras on poissa...

Olit paras harrastuskaveri, paras hyvän aamun toivottaja, paras kyljen lämmittäjä, paras lenkkikaveri, paras suursyömäri. Ennen kaikkea olit paras ystävä.

Teimme Lunan kanssa viimeisen yhteisen matkan eläinlääkäriin eilen illalla. Alkuviikosta otetuista keuhkokuvista nähtiin että kasvaimet ovat tuplanneet kokonsa vain kuudessa viikossa. Myöskin varvas josta poistettiin kynsi, meni hoidoista huolimatta huonompaan suuntaan. Oli siis selvää että melanooma otti vallan sielläkin. Koiralla ei ollut vielä hengitysvaikeuksia eikä juurikaan kipuja, muita kuin se varvas. Melkein voin sanoa että pidin lupaukseni, sait lähteä saappaat jalassa.

Kotona on nyt liian hiljaista ja tyhjää. Viime yö oli kamala, nukkua nyt ilman koiraa kyljessä kiinni. Vielä yksi yö ja tilanne paranee. Tämänkin blogin murheet kaikkoavat pikkuhiljaa ja tilalle tassuttaa uusi elämä. Uusi ei vanhaa korvaa, eihän se ole tarkoituskaan, mutta elämän on jatkuttava.

Lunaa en unohda koskaan, kuinka voisinkaan, olihan se minulle paras. Nuku rauhassa rakas ystävä.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Parantelua ja odotusta

Lunan kynsi ei ole lähtenyt kasvamaan niin nopeasti kuin olin toivonut. Lääkäri sanoi että menee viikko tai kaksi kunnes ytimen päälle kasvaa kalvo mutta sitä odotellaan edelleen. Kynnen poistostahan tulee maanantaina kaksi viikkoa. Täytyy toivoa että se nyt seuraavan viikon aikana lähtisi paranemaan ettei kynnen aihio olisi kamalan suojaton kun pieni kelpotermiitti tulee talouteen. Nään jo painajaisia tilanteesta kun pentu jurskauttaa hampaansa Lunan vaivaiseen jalkaan. Saattaisi tulla kertaheitolla isompi lovi orastavaan ystävyyteen. Hyvää on se, että ydin on kauniin vaaleanpunainen eikä varvas ole turvoksissa, joten tulehtunut se ei ole. Siispä odotellaan, huuhdotaan ja hoivataan.

Hyvää on myös se miten ihana koira Luna on hoitaa. Se ei pidä hoitotoimenpiteistä yhtään mutta niin se vaan rojahtaa kyljelleen lattialle kun kuulee vihjeen "kölli". Ahneus tosin auttaa tässäkin. Pullatyttö kestää paljonkin epämukavuutta kunhan tiedossa on herkkua palkaksi, ja sitähän piisaa. Minusta on pieni vaiva palkata koira niinkin upean käytöksen päätteeksi. Helpottaa tällaisissa sairas- tai tapaturmatapauksissa kun tietää että koiran kanssa ei tarvitse ikinä tapella siteen vaihdon, suihkutuksen tai kynnen leikkuun takia. Ihanaa sanon minä!

Sitten niitä pentuja! Ihania nekin on! Ja voe hyvä tavaton kun ne on jo ihan oikeita koiria! Pakkaslukemat on olleet onneksi sen verran siedettävät että pennut ovat päässeet ulkoilemaankin muutaman minuutin kerrallaan.

Eroja luonteissa näkyy nyt jo selvemmin. Urokset ovat edelleen hyvin tasaista porukkaa, joten tiedän että pettyä ei tarvitse, tuli sieltä kotiin mikä pentu hyvänsä. Pennut testataan tämän viikonlopun aikana ja testin jälkeen kasvattaja tekee viimeiset päätöksensä siitä mikä pentu menee mihinkin kotiin. Toki testi ei ole ainoa valintakriteeri, onhan kasvattaja seurannut pentuja jo viikkoja ja kuunnellut meitä tulevia omistajia. Arvostan noinkin tasapuolista järjestelyä, että kukaan ei pääse valitsemaan pentua päältä ja viimeiselle jää se pahnan pohjimmainen. Kun kasvattaja tekee päätökset, jokainen pentu saa paremman mahdollisuuden päästä juuri sille sopivaan kotiin.

Ensin jännitettiin onnistuiko astutus, sen jälkeen jännitettiin montako pentua maailmaan putkahtaa ja nyt vielä loppusilauksena jännitetään saanko minä sinisen, vihreän vai turkoosin. On tämä varsin jännää kaikkinensa!

Lopuksi kerron meidän sairastuvan ajanviettokeinoista. Jalkavammaisen kanssa ei voi juurikaan tokoilla, koska aina kun koira innostuu tai kun liikettä on paljon, varpaaseen hieman sattuu. Sanomattakin on selvää että se hieman latistaa tunnelmaa ja heikentää suoristusta. Meidän on pitänyt siis keksiä aktiviteettia jossa ei niin sanotusti tarvita jalkoja. Niinpä me ollaan opeteltu sulkemaan ovia ja laatikoita, keräämään syönnin jälkeen pahvipakkausten palaset roskiin (Luna syö usein ruokansa esim. maitotölkeistä joita on piilotettu ympäri asuntoa) sekä uusimpana temppuna sammuttamaan valot. Olen aiemmin kartellut tuota valon sammutus temppua koska en pidä siitä että koira hyppii ja raapii seiniä mutta nyt meillä on sänky seinän vieressä ja valonkatkaisija siinä yläpuolella, siis täydellistä! Luna yltää sängyllä seisten nokallaan sammuttamaan valon. Lisäksi ollaan hieman rullailtu mattoja ja pyyhkeitä ym. mieltä ylentävää. Tällaisten temppujen opettamisesta tulee itsellekin superhyvä mieli koska koira saa oivaltaa ja soveltaa, tyyli on vapaa!

Siispä hyvää mieltä ja viikonloppua!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Pentuja ja pakettia

Pennut on nähty! Ja nähdään uudestaan heti sunnuntaina. Nyt jo olin näkevinäni eroja luonteissa, tosin kasvattaja sanoi että ne erot ovat toisena päivänä näin ja toisena sitten aivan päin vastoin, joten ei niistä ihan vielä selvää saa. Sunnuntaina pennut täyttävät 5 viikkoa joten silloin ne ovat taas paljon kehittyneempiä.

Tykkäsin kovasti parista nartusta, luulen kuitenkin loppupelissä olevani enemmän narttujen kannattaja, mutta ehdottomasti haluan tämän uroksen omistamisenkin kokea, eihän niitä eroja muuten voi täysin tietää.

Pentueen urokset olivat hyvin tasaisia enkä olisi erottanut niitä mitenkään toisistaan ilman eri värisiä pantoja. Yksi tosin oli koko ajan kiipeämässä naamalle. Kertoneeko jotain vai ei mutta en tiedä olisinko kovin onnellinen moisesta ominaisuudesta vaikka annankin koirien nuolla naamaani. Tiedän, ällöä, mutta annanpa kuitenkin.

Äärimmäisen tyytyväinen olin pentujen valmiuksiin, jos niille antoi rievun tai pehmolelun suuhun niin suurin osa yritti tappaa sen välittömästi, ensin tapporavistus ja sitten painimaan sen lelun kanssa. Taistelivat lelulla myös tosi hienosti jo nyt. Ja vain 4 viikkoisena! Arvostan! Muuten olivat kuitenkin hyvin tasapainoisen oloisia, kiipesivät heti vieraan syliin, eivät vinkuneet ja valittaneet turhasta eikä yksikään arastellut mitään.

Pennut testataan kunhan aika on oikea, näin kasvattaja pyrkii tekemään vielä viimeiset silaukset päätöksiin siitä mikä pentu menee mihinkin kotiin. Me kaikki tulevat omistajat taidetaan olla aika erilaista sakkia joten ei varmasti helpoin homma mutta uskon että tulen saamaan itselleni sopivan.

Sitten siihen pakettiosioon. Lunalta tosiaan poistettiin eilen uudenvuoden aattona kynsi etutassusta. Se otti uuden vuoden vastaan rauhallisissa merkeissä tuhdissa pöllyssä. Minä kun en koskaan anna antaa herätettä vaikka useimmat eläinlääkärit päätöstäni ihmettelevätkin. Minusta koiran on hyvä saada herätä omia aikojaan turvallisessa kotiympäristössä varsinkin jos sille on tehty isompi operaatio. Kerran se piikki on Lunalle annettu, sattui niin äkkinäinen lääkäri että ei kysynyt minulta lupaa enkä ehtinyt mitään sanoa, joten sinne meni. Herätteen jälkeen koira ei minusta näytä eikä tunnu itseltään joten parempi kun saa nukkua pari tuntia pidempään ja heräillä sitten omia aikojaan.

Tassuvammat on siitä inhottavia että niihin joutuu käärimään aina valtavat sidokset että se kestää menossa mukana. Tässä kuva hirmuisesta kääröstä, luulisi että on puoli jalkaa operoitu:


Älkää toki vaipuko epätoivoon tuon säälittävän näyn edessä, paketti ei haittaa Lunan liikkumista millään muotoa. Aamu oli yhtä juhlaa kun neiti pääsi ulos. Ensin se hyökkäsi leikkimään rakettien jätteillä (meillä ei ole rakettikammoa), seuraavaksi keksi että syvin hanki on paras paikka pomppia ja käydä tarpeillaan. Sieltä tultiinkiin sitten tukka putkella takaisin tielle ja olisi lähdetty juoksemaan ellei oltas oltu hihnassa....

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Luna toivottaa kaikille parempaa vuotta 2013!